JONATHAN BÄCKSTRÖM QUARTET
Jonathan Bäckström Quartet on nuorista, nousevista suomalais-ruotsalaisista muusikoista muodostuva kvartetti, jota johtaa Kruunupyystä lähtöisin oleva basisti-säveltäjä Jonathan Bäckström. Kvartetin musiikki vaihtelee minimalistisista äänimaisemista räjähtävään monikerroksiseen vapaaseen improvisaatioon. Kaikki neljä muusikkoa tuovat kukin oman äänensä sekoituksen ja luovat yhdessä voimakkaan kollektiivisen musiikillisen kannanoton.
Jonathan Bäckström, basso
Adele Sauros, tenorisaksofoni
Marcus Wärnheim, alttosaksofoni
Benjamin Nylund, rummut
keikka-arvio
Syvässä päädyssä tapahtuu
Jyri Ojala
Konsertit
Jonathan Bäckström Quartet
Joensuun Pakkahuoneella 5.4.2023
Kritiikin tai arvion kirjoittamisessa piilee tiettyjä paradoksimaisuuksia. Kuten ettei omaan makuun mukavasta konsertista ole suinkaan aina mukavaa kirjoittaa.
Oikeastaan päinvastoin. Hyvään tekee mieli vastata hyvällä. Haaste on silloin siinä, ettei äskeinen tarkoita pelkkää kehujen suoltamista vaan enemmänkin sitä, että saa tehtyä tekstin tasolla edes jollain tavalla mielekkään vastineen juuri kuulemalleen.
Kirjoittamisen näkökulmasta paljastui Jonathan Bäckström Quartet jotakuinkin inhokiksi. Kyseessä on maaliskuussa debyyttialbuminsa julkaissut yhtye, jonka vankasti free jazziin pohjannut mutta tarkasti punnittu ja työstetty musiikki vei suoraan syvään päätyyn. Vääjäämättä kuin vuorovesi.
Onni suosi rohkeaa ja voitokkaat tuulet vallitsivat. Aloitan konsertin ruotimisen silti seuraavasti: Käsi ylös, sanooko paljon, Jonathan Bäckström Quartet?
Tenorisaksofonisti Adele Saurosta lukuun ottamatta en tiennyt yhtyeen muista soittajista – kontrabasson Bäckström, rumpujen Benjamin Nylund ja alttosaksofonin Marcus Wärnheim – juuri mitään ennen Pakkahuoneen konserttia (konserttijuonto sentään yhdisti Bäckströmin ja Nylundin nimet esimerkiksi jo jonkin verran julkisuutta saaneeseen Ida Alanen Trioon).
Erityisen noloksi tilanteen teki tietenkin se, että Bäckström ja Nylund ovat supisuom(enruots)alaisia muusikoita. Tietämättömyyteni ruotsalaisfonisti Wärnheimiä kohtaan painoin vielä villaisella.
Perjantain konsertin päätähti oli itseoikeutetusti Bäckström, jonka sävellyksissä ohjelma liki kokonaan koostui. Hyvä niin.
Sävellykset kun tekivät suuren vaikutuksen. Niissä oli yhtäaikaisesti jotain vastaansanomattoman luonnollista kuin myös raikasta ideaa.
Raikas ei kuitenkaan ole kypsän vastakohta. Kokonaisuudesta löytyi nimenomaan jotain varttunutta, viipyilevää ja viisasta.
Pidin erityisen paljon ennalta-arvaamattomuudesta ja muutamaan kertaan todella yllätyin siitä musiikillisesta maastosta, johon Bäckströmin teokset kulkeutuivat. Se on kokemuksena harmittavan harvinainen jopa jazzmusiikissa. Genressä, jonka luulisi suunnilleen pulppuavan uutta ja ennen kuulematonta.
Sävellyksellisiä valtteja siinsi lisäksi melodioissa – tai suorastaan niiden puutteessa, jolla tarkoitan rytmin, harmonian ja melodian rajojen briljanttia hämärtymistä. Bäckströmin sekoitus oli parhaimmillaan taianomainen.
On kaikkea muuta kuin helppoa soittaa näin tiivis ja laadussaan tinkimätön vapaan jazzin keikka mihin JBQ nyt kykeni. Myös erikoissoittotekniikoissa, joita ennen kaikkea yhtyeenjohtajan suunnalta koettiin, onnistuttiin (pienellä varauksella) menemään keinon sijaan päämäärä edellä. Summattakoon, että esimerkiksi foliopaperilla luovittiin ihka oikeaa musiikillista lisäarvoa.
Oma lukunsa oli saksofonistien Sauros ja Wärnheim soitossaan saavuttama, kuinka sen sanoisin, lähestulkoon entiteetti. Läpi konsertin oli saksofonistien soitto kertakaikkisen täydellisesti toisiaan tukevaa tai paremminkin toisissaan olevaa. Yhtä kaikki ihan käsittämätön musiikillinen kumppanuus.
Kuten todettua olen seurannut Sauroksen soitto- ja urakehitystä ilolla jo hyvän tovin. Pakkahuoneen konsertin jälkeen on yhtä suuri ilo kirjauttaa muistiin myös Bäckströmin, Nylundin ja Wärnheimin nimet.
Allekirjoittaneen ei enää tarvitse varustaa Jonathan Bäckström Quartetin nimeä kysymysmerkillä. Siellä on nyt huutomerkki myrskyvaroituksena.
Syvässä päädyssä tapahtuu.
