Linda Fredriksson Juniper
Mm. Moposta ja Superpositionista tuttu saksofonisti Linda Fredriksson on tehnyt vahvan läpimurron tunnevoimaisella oman yhtyeen ensilevyllään. Musiikkia täyden viiden tähden arvioita keränneeltä Juniper-albumilta, tämän hetken kuumimmilta suomalaisnimiltä!
Fredriksson julkaisi lokakuussa 2021 pitkään haudutetun debyyttialbuminsa, joka on ponnahtanut huikeaksi arvostelumenestykseksi ja kerännyt kuulijoita myös jazzdiggarien ulkopuolelta. Genrerajojen sekä yleisösegmenttien yli loikkiminen on pelkästään luontevaa, sillä levyn kappaleita säveltäessään Fredriksson ei lähtenyt liikkeelle jazzin konventioista: monet kappaleet syntyivät akustinen kitara kädessä ja singer-songwriter-pohjalta. Tuloksena on levy, joka muistetaan pitkään.
Linda Fredriksson - saksofoni
Tuomo Prättälä - koskettimet
Olavi Louhivuori - rummut
Mikael Saastamoinen - basso
------------
Konserttiarvostelu Jyri Ojala.
Julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 25.09.2022.
Fredrikssonin mestarillinen jazz tavoitti yleisön jos toisen. Se uppoaa sellaisenaan kuulijan sisimpään.
Emma. Fredriksson.
On selvää, että saksofonisti Linda Fredriksson pokkaisi Emma-palkinnon ohella myös Grammyn, mikäli sellainen täkäläiselle artistille suotaisiin. Tai no, taitaa nuo palkinnot olla enemmän muista kuin varsinaisista taiteellisista ansioista suodut. Mutta johonkin todella oikeaan – aitoon ja rehelliseen – on Fredriksson tällä Juniper-musiikillaan osunut.
Laulaja-lauluntekijä -tekotapaa jazzmusiikkiin soveltanut konsepti on nimittäin taipumassa suoranaiseksi ilmiöksi. Saksofonisti Kamasi Washingtonin suosio lienee ilmiötasolla käyvin verrokki.
Ilmiön huomasi myös konservatorion konserttisalissa, johon ilmiselvästi oli saapunut musafaneja laidasta laitaan. Tunnelmakin meni enemmän rokkistaran kuin jazzmuusikon suuntaan. Parastahan on se, että Fredriksson täysin ansaitsee huikean suosionsa. Kultasuoni ei ole kenenkään muun kuin hänen itsensä löytämää, tai paremminkin elämää. Tosin en tiedä Juniper-tuottaja Minna Koiviston osuutta asiassa.
Fredrikssonin taika piilee juuri siinä, että hänen hieno, ennen kaikkea oivaltava, vakuuttavasti ja vaikuttavasti eri yleisöjä tavoittava musiikkinsa ei sinällään tavoittele tähtiä, vaan enemmänkin arkipäiväistä.
Edellisessä myös piilee se valtava kauneus, koskettavuus, joka Fredrikssonin musiikissa tavoittaa ihmiset. Tämä nyt vain osuu ja uppoaa sellaisenaan kuulijan sisimpään. Mestarin merkki.
Sitten sivummalle. Keväällä näin jopa pikkuisen vaivaa, että sain värivinyyliversion vielä tuoreesta Juniper-albumista. Mutta viikot vierivät, ja tiedettyäni Jazz-kerho -76:n syksyn kiinnityksestä Fredrikssoniin, päätinkin jättää kotikuuntelun sikseen ja ammentaa Juniper-ensikokemukseni livenä.
Se kannatti. Tai ainakin oli mielenkiintoista huomata, kuinka ihmeellisen tutulta – muttei tavanomaiselta tai tylsältä – Fredrikssonin, Tuomo Prättälän, Mikael Saastamoisen ja Olavi Louhivuoren tekeminen kuulosti.
Tai siis tiedättehän, jos kuuntelee vaikka J.S. Bachin tai The Beatlesin tapaista sävelneroutta, homma vaikuttaa parhaimmillaan kuin äidinmaidosta ammennetulta. Tulee siis fiilis, että näin se pitikin mennä.
Sävellyksellisesti ei Fredrikssonin kohdalla puhuta vielä ihan samasta asteesta, mutta jokin kummallinen tunnetason mestaruus niin vaivatta ilmenee tästä kokonaisuudesta. Tosin niin kutsutun naisartistin kohdalla haluan nyt tieten tahtoen puhua myös teknisestä, nimenomaan analyyttisesta taituruudesta. Ja en muuten ollut perärivilläni ainoa, joka tietyssä kohtaa konserttia pyyhki silmäkulmiaan.
Tähtikokoonpanosta haluan vielä erikseen nostaa esiin kosketinsoittaja Tuomo Prättälän, jonka soinnillinen ja soundillinen ajattelu ylsi parhaimmillaan ilmaisuksi jo itsessään, ei pelkäksi ilmaisun välineeksi.