Mirja Mäkelä Trio

keskiviikko 09.10.2013 klo 19:00
Kulttuurikeskus Karjalantalo / Kerubin Sali

Mirja Mäkelä

MIRJA MÄKELÄ TRIO

Mirja Mäkelä – laulu
Teemu Viinikainen – kitara
Juho Kivivuori – basso

Kulttuurikeskus Karjalantalo / Kerubin Sali ke 9.10.2013 klo 19

Valtakunnallisiin Jazzpäiviin liittyvä koulutustapahtuma tuo opettajavieraaksi laulajatar Mirja Mäkelän trioineen. Syksyllä 2006 perustettu trio esittää pääasiassa Mäkelän sävellyksiä suomenkielisiin runoihin, mausteena tuttuja lainakappaleita ja sanatonta laulua. Kitaristi Teemu Viinikainen ja basisti Juho Kivivuori täydentävät vahvan yhtyeen. Konsertissa kuullaan myös opiskelijayhtyeiden esityksiä.

Jussin konsettiesittely:

Mirja Mäkelä on jo pitkään kuulunut jazzlaulajattariemme ehdottomaan eturiviin. Paitsi omista yhtyeistään ja projekteistaan, Joensuussakin useaan otteeseen vieraillut taiteilija muistetaan valloittavasta JimJamMurMur-laulukvartetista ja vekkulista Muumilauluja-yhtyeestä. Viime vuodet tärkeimmällä sijalla on ollut oma trio, joka nyt saadaan toivotulle uusintavierailulle neljän vuoden takaisen levynjulkaisukiertueen jälkeen. Mäkelän lisäksi trioon kuuluvat kitaristi Teemu Viinikainen sekä basisti Juho Kivivuori uutena jäsenenä. Yhtyeen kamarimusiikillinen ote tukee hyvin Mirja Mäkelän sävellyksiä, joissa on vahvaa tarinankerrontaa ja dramaattista jännitettä herkkyyden rinnalla. Sävellykset on tehty useiden tunnettujen suomalaisten lyyrikkojen, kuten Kirsi Kunnaksen, Anni Sinnemäen ja Sanna Karlströmin, teksteihin.

Omia yhtyeitä Mirja Mäkelällä on ollut vuodesta 1992 alkaen. Levytyksiä on syntynyt kolme: MiriaM&Bandin Secret Playground v. 2000, Arco Iris v. 2003 yhdessä ruotsalaisen BergerKnutssonSpering-trion kanssa sekä tuoreimpana Runoisa v. 2008 nykyisen trion kanssa. Levyt kertovat persoonallisesta taiteilijasta, ja ovat kaikki saaneet kiittävän vastaanoton. Tunnusomaista Mirja Mäkelälle on vankka kokonaisote musiikkiin, hän on alusta saakka vastannut suurelta osalta myös yhtyeidensä sävellyksistä. Monet kappaleet muodostuvatkin vahvoiksi tarinallis-melodisiksi kokonaisuuksiksi. Sävelkieli on moni-ilmeistä ja tunnelmat vaihtelevat kepeän iloisesta ja rytmikkäästä dramaattiseen painokkuuteen ja herkkään tunnelmointiin. Alunperin pääosin englanninkieliset ja usein Mäkelän omat sanoitukset ovat vähitellen vaihtuneet suomenkielisiin kotimaisten lyyrikkojen teksteihin.

Omien yhtyeidensä lisäksi Mirja Mäkelä tunnetaan Muumilauluja-yhtyeen, JimJamMurMur-laulukvartetin sekä Helsinki Koto Ensemblen jäsenenä. Hän on myös toiminut säännöllisesti vierailevana solistina nimekkäiden ruotsalaismuusikkojen Bengt Bergerin, Jonas Knutssonin ja Christian Speringin muodostaman trion kanssa – yhteistyö sai alkunsa festivaaliesiintymisestä Marokossa v. 2000. Mäkelä on toiminut pitkään myös opetustyössä Sibelius-Akatemiassa ja Espoon musiikkiopistossa Ebelissä, missä hän tällä hetkellä toimii pop/jazzkoulutuksen linjanjohtajana. Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa Mirja Mäkelä on vieraillut useasti niin oman yhtyeensä, ruotsalaistrion kuin JimJamMurMur-lauluyhtyeenkin kanssa, ja trionsa kanssa siis neljä vuotta sitten.

Teemu Viinikaisen nimi on tullut laajasti tunnetuksi erityisesti Perko-Pyysalo-Viinikainen trion kautta, mutta yhtä lailla myös mm. Eero Koivistoisen ja Jukkis Uotilan yhtyeistä, Jenny Robson Acoustic Bandistä, UMO:sta, The Bronsonista ja Jussi Lehtonen Bandistä. Viinikaisen ilmaisukykyinen ja virtuoosinen soitto yhdistettynä kykyyn sopeutua hyvin erilaisiin kokoonpanoihin on tehnyt hänestä yhden Suomen kysytyimmistä ja arvostetuimmista jazzkitaristeista. Oma debyyttialbumi Tales of Robert Dickson ilmestyi vuonna 2005, mutta vasta uuden trion (basisti Ville Herralan ja rumpali Mika Kallion kanssa) viime vuonna ilmestynyt ”Nyt!” antaa täysipainoisen näytön miehen taidoista. Trio esittäytyi menestyksekkäästi joensuulaisyleisölle Jazzliiton kiertueella keväällä 2013.

Juho Kivivuori on juuriltaan pohjoiskarjalalainen ja saanut muusikon peruskoulutuksensa Joensuussa. Sittemmin nuori lahjakkuus on jatkanut opintojaan mm. Ruotsissa maailmankuulun Anders Jorminin johdolla, ja parhaillaan viimeistelee maisterintutkintoaan Sibelius-Akatemiassa. Kivivuoren taidoista saatiin vahva näyttö Joensuun Valtakunnallisilla Jazzpäivillä viime lokakuussa Yrjö-palkitun rumpalin Markus Ketolan Rewired-yhtyeen jäsenenä. Kivivuori soittaa myös yhtyeissä Nassaun Fasaani, Zander, D-Booster, Aleksi Ranta Group sekä Martti Vesala Quintet.

Koulutustapahtuma ”Improvisoinnin intensiiviviikko” 7.-10.10.2013

Mirja Mäkelä Trion muusikot toimivat kouluttajina Joensuussa neljän päivän ajan Valtakunnallisiin Jazzpäiviin liittyvässä koulutustapahtumassa ”Improvisoinnin intensiiviviikko”, joka toteutetaan yhteistyössä Joensuun konservatorion ja Karelia ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutustapahtuma saa taloudellista tukea Taiteen kehittämiskeskukselta TAIKElta.

Konsertissa esiintyy myös koulutustapahtumaan osallistuvia opiskelijayhtyeitä.

Mirja Mäkelä (myspace.com)